päivitetty 1.6..2010
     
       
      sponsorit
      etusivu

 

KoskisFolk 2010
28.–30.5. Nuortentupa, Koski Tl.

KoskisFolkin kymppijuhlat!

Vuosi 2010 on merkittävä virstanpylväs KoskisFolkille: KoskisFolk on järjestyksessään kymmenes, ensimmäisestä KoskisFolkista tulee kuluneeksi kymmenen vuotta ja kun vuosi on 2010, niin luvassa on todelliset kymppijuhlat!

Juhlakonsertti perjantai iltana
KoskisFolkin avauskonsertissa, perjantaina 28.5. klo 19 alkaen, esiintyy yhtyeitä KF- vuosien varrelta. Tulonsa juhlakonserttiin ovat jo varmistaneet Bill Hota & The Pulvers (KF2001 ja KF2006), Hilavitkutin (KF2001), Kiharakolmio (KF2003), Rymäkkä (KF2001-2008),
Vissinki (KF2001-2007) sekä Kööri (KF2000-2008).
KoskisFolkin Yösoitto hyvän ruoan ja juoman kera alkaa Kosken Kartanolla klo 22.30 ja paikalla musisoimassa ovat ainakin Jenkkakahvit sekä Haka.

Folktorilla riittää nähtävää ja kuultavaa
KoskisFolk jatkuu perinteisesti lauantaina klo 12-15 Folktori ilmaistapahtumalla. Nuortentuvan pihalle pystytetyissä teltoissa on kosolti toimintaa; käsityöntekijöiden taidonnäytteitä, kahvia, pullaa, jäätelöä ja lättyjä, sekä tietysti upeita musiikki – ja tanssiesityksiä. FolkTorilla esiintyvät:
Kardemimmit, Huojuva Lato, PROomu, Napakampi, Jenkkakahvit, Minna Hokka, Kosken kirkko- ja eläkekuorot, Tanssitassut ja Rikurilla. FolkTorin juontaa tuttuun tapaan Topi Rajala.

Folktorin jälkeen Nuortentuvalla on alueen kansantanssiryhmien konsertti, jossa esiintyvät kansantanssiryhmät m:t Koskelta, PRO Turusta sekä Parittomat Tarvasjoelta.

Ennen illan päätapahtumaa kansanmusiikkia voi kuulla mm. kirjaston yläkerrassa sekä Kahviaitassa. Kirjastossa kuullaan lauluntekijä Hannu Seppäsen Haltin Häät ja Japanilainen Joulupukki-konsertti, lauluja ja kertomuksia Hannun 30-vuotisen uran varrelta.

IltaFolk kruunaa lauantai- illan
Lauantai-illan odotettu pääkonsertti, IltaFolk alkaa klo 20 Nuortentuvalla. IltaFolkissa on totuttu kuulemaan monipuolista ja taitavasti esitettyä Uuden ajan kansanmusiikkia ja näin on nytkin:
Haka – perinteistä sovitettuna nykypäivään!
Dreia – Klezmeriä taidolla ja tunteella!
Pohjannaula – Suomen paras folkrock livebändi!
sekä
Habadekuk – 9-henkinen bändi täynnä nuorta energiaa Tanskasta! We blow you away!

Näppärit Folkkaa
KoskisFolk viikonlopun aikana järjestetään jo kahdeksatta kertaa Näppäri- kansanmusiikkikurssi, jonka ohjaajina toimii viulunsoiton opettaja Mauno Järvelä apuopettajineen. Näppärikurssi huipentuu Nuortentuvalla sunnuntaina kello 15 järjestettävään Näppärit Folkkaa- konserttiin, jossa soittavat kaikki kurssilaiset ohjaajiensa johdolla. Kansanmusiikkikurssin lisänä on tänä vuonna Kantelekurssi Kardemimmien ohjaamana.

Kirkkokonsertti päättää KoskisFolk 2010:n
KoskisFolk päättyy sunnuntai-iltana klo 18 konserttiin Kosken kirkossa, jossa esiintyy afrikkalaisvaikutteista rytmistä musiikkia esittävä Jakaranda-yhtye.

KoskisFolkin järjestää Kosken Tl Nuorisoseura ry.

lehdistötiedote.pdf

Lisätietoja:
Tero Naumi 040 8239895
Anne Leposaari 044 0410414 (Näppäri-kurssi)
Marja Jalli 040 7635055 (Kirkkokonsertti)