Yhteystiedot

Kosken Tl kunta
Härkätie 5
31500 Koski Tl

Puh. (02) 484 410

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@koski.fi

Keskustan live-kamera

Päiväkoti

Kosken Tl kunnan päiväkodin tavoitteena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä perheiden rinnalla kasvatuskumppanina. Fyysistä, psyykkistä, emotionaalista ja sosiaalista ympäristöä pyritään muokkaamaan niin, että se tukee lapsen yksilöllistä kasvua yhteistyökykyiseksi, suvaitsevaksi ja terveen itsetunnon omaavaksi ihmiseksi.

Lapset oppivat itseään ja maailmaa varten. Päiväkodissa lapsi saa kokeilla, tutkia, elää, olla, tehdä ja oppia turvallisesti vuorovaikutuksessa ryhmän lasten ja aikuisten kanssa. Kosken Tl kunnan päiväkodissa myös mielikuvituksella ja huumorilla on tärkeää sija niin lasten kuin aikuistenkin arjessa.

 

Maitoparran Maja

Maitoparran Majassa toimii kaksi kokopäiväryhmää, Pillit ja Pullat. Molemmissa, Pilleissä ja Pullissa, työskentelee yksi lastentarhanopettaja ja kaksi lähihoitajaa.

Aukioloajat määräytyvät lasten hoitoaikojen mukaan. Tarvittaessa järjestetään vuorohoitoa.

 

Maitoparran Maja

 

Töpöhännän Tupa

Töpöhännän Tuvassa toimii kokopäiväinen esiopetusryhmä. Ryhmässä työskentelee yksi lastentarhanopettaja ja yksi lähihoitaja.

Töpöhännässä järjestetään myös esiopetuksessa olevien lasten osapäivähoito ja koululaisten aamuhoito.

Aukioloajat määräytyvät lasten hoitoaikojen mukaan.

 

Töpöhännän Tupa

 

Tiedustelu

 Varhaiskasvatusjohtaja                            044 744 1132




Intra | © 2012 Koski Tl

Voimassa oleva dokumentti on osoitteessa www.koski.fi.
Tämä kopio on ote tulostuspäivän versiosta jatkuvan kehittämisen periaatteen mukaan.